Metsän ja ihmisen ikiaikainen suhde on kulttuuriperintöä

Tiedote
18.3.2021 Punkaharju

Tule mukaan Unescon aiehakuun syksyllä 2021

Suomen Metsämuseo Lusto kutsuu yhteisöjä, kansalaisia, liikkeitä ja ryhmiä viemään suomalainen metsäsuhde Unescon kansainvälisen elävän perinnön listalle.

Suomalainen metsä ansaitsee tulla nähdyksi ja juhlistetuksi. Mukaan ovat tervetulleita kaikki yhteisöt ja yksilöt, joille metsä on osa elämää. Tavoitteena on tehdä näkyväksi ihmisen ja metsän elävä suhde Suomessa. Haluamme kuvata ja esittää maailmalle, mitä metsä meille merkitsee ja miten monenlaisia kulttuuripiirteitä siihen liittyy.

Elävä perintö

Elävä perintö tarkoittaa yhteisölle merkityksellisiä tapoja, taitoja tai perinteitä, jotka siirtyvät kulttuurissa eteenpäin sukupolvelta toiselle. Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon on listattu Euroopasta esimerkiksi Välimeren ruokavalio ja Alppimaiden vuorikiipeilyperinne.

Vuonna 2020 Unescon listalle pääsi ensimmäinen suomalainen perinne – sauna. Saunan perässä on hyvä jatkaa, ja mikä olisikaan parempi ilmiö tähän seuraan kuin elävä metsäsuhde. Suomen historia ja kulttuuri on kietoutunut metsään, ja edelleen kulttuurissamme välittyy eteenpäin lukemattomia metsään liittyviä tietoja, taitoja, tapoja ja tunteita.

Metsäsuhteiden Suomi 2035 -hankkeen tavoite

Luston aloitteesta suomalainen metsäsuhde liitettiin Unescon kansalliseen elävän perinnön luetteloon ensimmäisten ilmiöiden joukossa vuonna 2017. Syksyllä 2020 käynnistynyt viestintäkampanja ”metsä-minä” välittää näkökulmia menneisiin ja nykyisiin metsäsuhteisiin. Kampanjan myötä Lusto kutsuu mukaansa kaikkia yhteisöjä ja yksilöitä, joille metsä on osa elämää. Tavoitteena on tehdä näkyväksi suomalaisen metsäsuhteen kulttuuripiirteet ja kerätä todisteet siitä, miten kattavasti metsä elämässämme näkyy.

Ihminen metsässä, metsä ihmisessä

Metsäsuhde tarkoittaa ihmisen muuttuvaa ja yksilöllistä suhdetta metsään. Metsä on erityislaatuinen luonnon- ja kulttuuriympäristö. Metsäsuhde on moniulotteinen, usein ihmiselämän mittainen ja sen mukana elävä. Lusto nostaa metsäsuhteet esiin ja vahvistaa niitä.

Liity joukkoon!

Lusto toimii valtakunnallisesti tukikohtanaan Punkaharju ja museon sidosryhmät sekä yhteistyökumppanit muodostavat laajan verkoston.

Tähän mennessä kampanjaa tukemaan ovat ilmoittautuneet:

METSÄALA: Metsähallitus, Metsähistorian Seura, Metsäkeskus, Metsämiesten Säätiö, Metsäteollisuus ry, Metsäsuhdetutkimusverkosto, MTK, Suomen Metsäyhdistys

KASVATUSALA: Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu, Neidonkallion päiväkoti/Kuusenkerkät Kirkkonummi, Metsänväen matkassa -palvelu/Jaana Sandberg, Suomen 4H-liitto, Suomen Partiolaiset

MUUT: Hotelli Punkaharju, SaimaaLife, Savonlinnan maakuntamuseo Riihisaari, Visit Savonlinna, valokuvataiteilija Vesa Aaltonen

Luston Metsäsuhteiden Suomi 2035 -hanketta rahoittaa Metsämiesten Säätiö.

 

Tutkimus ja kokoelmat – Metsäsuhteita

Elävän perinnön kansallinen luettelo

Kuvituskuvia

 

Lisätietoja ja ilmoittaudu mukaan:

Asta Vaittinen
museopedagogi, Suomen Metsämuseo Lusto
044 491 0610, asta.vaittinen@lusto.fi

Johanna Lehto-Vahtera
vastaava sisältöasiantuntija, näyttelyuudistuksen projektipäällikkö, Suomen Metsämuseo Lusto
044 080 0227, johanna.lehto-vahtera@lusto.fi

 

 

 

Takaisin