Suomalaisten metsäsuhteiden vuosi: tammikuu
Usein kävelylenkki vie metsään katsomaan syksyllä ruskaa, talvella lunta puiden oksilla, kevääntuloa, onko puro vapautunut jo jääpeitteestään ja kesän tullen metsän antimia.
Metsäsuhteet yhteiskunnallisessa muutoksessa -tutkimushankkeemme järjesti yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomen Metsämuseo Luston kanssa vuonna 2020 kaikille avoimen Suhteeni metsään -kirjoituskeruun. Keruussa toivoimme kuvauksia siitä, millainen on suomalaisten suhde metsään. Keruu tuotti yli 300 vastausta.
Monessa kirjoituksessa ovat vuodenajat läsnä: metsässä tehdään eri asioita eri vuodenaikoina ja vuodenaikojen seuraaminen itsessään on monelle mieluisaa. Vuoden 2021 aikana tuomme kuukausittaisissa blogiteksteissä esiin, millainen on suomalaisten metsäsuhteiden vuosi eri vuodenaikoina. Aloitamme tietysti talvesta. Kursivoidut tekstit ovat sitaatteja kirjoittajien teksteistä, joista tunnistamisen mahdollistavat tiedot on poistettu, esimerkiksi paikkojen nimet.
Tammikuu
Yksi talvimetsään liitetty asia Suhteeni metsään -kirjoituksissa on metsissä tehty hakkuutyö. Kirjoittajat muistelevat lapsuuden ja nuoruuden talvia, jolloin isät lähtivät tekemään hakkuita omiin metsiin. Kirjoittajat pääsivät ehkä jo mukaan auttamaan työssä.
Menimme aamulla hevosella työmaalle ja isä rupesi luomaan lumia taapelien päältä pois. Minä rupesin tekemään kuormaa hevosen vetämään rekeen. Sitten vein kuorman lanssipaikalle ruveten purkamaan sitä pinoon. Puut olivat suhteellisen keveitä kesän yli kuivuttuaan, että jaksoin niitä nostella. Painavammat tyvi pöllit laitettiin aina pinon pohjalle. Sitten ajoin taas metsään missä isä oli jo katsonut uuden ajoreitin valmiiksi mistä teimme yhdessä uuden kuorman.
Maaseudulla vuodenkierron työt jakaantuivat talvella tehtyihin metsätöihin, kun taas kesällä riitti työtä maanviljelyksessä. Talvella lumi ja routa suojasi myös paremmin maaperää. Ajan myötä käytännöt kuitenkin muuttuivat ja hakkuita alettiin enenevässä määrin tehdä ympäri vuoden.
Kun olin nuori, puut kaadettiin talvella, sillä näin tehden metsätyöt ja puiden kuljetus sujui routaisessa maassa helpommin ja ilman maanpinnan tiivistymistä. Talvihakkuista oli sekin hyöty, että taudit eivät päässeet leviämään tuoreista kannoista ja että kesällä eläimet saivat pesiä rauhassa. Voisi luulla, että tekniikan edistyminen ja tiedon lisääntyminen tekisivät asioista vielä parempia, mutta metsätaloudessa ei näin ole käynyt. Sellutehtaiden pitää nykyään saada puunsa kautta vuoden tuoreena. Siksi maanpinnan tiivistymistä ja tauteja ei enää murehdita, lintujen ja muiden eläinten pesimisrauha jää huomiotta.
Raskasta metsätyötä tehtiin porukalla, kukin voimiensa ja kykyjensä mukaan. Nuoremmilla vastaajilla muistot talvimetsässä työskentelystä liittyvät juuri vanhempien tekemään työhön ja työssä tavalla tai toisella auttamiseen.
Varhaisimmat ja mieleenpainuvimmat muistot minulla on metsästä 1960-luvulta alle kouluikäisenä, kun äiti laittoi minut ja pikkuveljeni viemään talvella päiväkahvit isälle metsään, jossa hän oli tukinajossa hevosellamme.
Kaksi metsätyömiestä kuljettamassa reellä paksua koivutukkia Pohjois-Savossa 1970-luvun alussa. Kuva: Erkki Heikinheimo, Suomalainen metsätyömies -tutkimushankkeen kokoelma, Lusto.
Tuulikki Halla, Reetta Karhunkorva, Jaana Laine ja Meeri Kataja,
Metsäsuhteet yhteiskunnallisessa muutoksessa -tutkimushanke
Lisätietoja tutkimushankkeesta
Takaisin