Kunnioitus on metsäsuhteeni lähtökohta
Olen yksi metsänomistaja muiden joukossa ja jokaisella on oma suhteensa metsään. Mielestäni jokainen metsänomistaja ansaitsisi tulla kuulluksi omasta metsäsuhteestaan. Oma metsäsuhteeni on muuttunut ajan saatossa, mutta pysyvänä lähtökohtana on säilynyt kunnioitus metsäomaisuutta kohtaan.
Olemme asuneet aina kaupungissa tai taajamassa, mikä on varmasti myös vaikuttanut metsäsuhteeni muodostumiseen. Lapsuudessani vietimme kuitenkin usein lomia mökillä, jossa sain nauttia maaseudun aktiviteeteistä. Mökillä olikin paljon puuhaa, syötimme vieressä sijaitsevan hevosaitauksen hevosia isosiskoni kanssa, kävimme äidin kanssa marjastamassa ja avustettiin isää saunan lämmityksessä. Toisena metsäsuhteeni tärkeänä tekijänä on ollut partiotoiminta. Olin osallistunut muutaman yön mittaiselle metsäleirille jo alle kouluikäisenä. Myöhemmin retkeilimme kavereiden kanssa lukuisia kertoja metsässä ja monenlaisilla vaelluksilla. Olemme pyrkineet edelleen käymään vähintään kerran vuodessa retkeilemässä. Kolmantena metsäsuhteeni muodostajana muistelen ensimmäistä työkokemustani kunnan metsäosastolla yläasteikäisenä. Siitä lähtien aloin miettiä, että metsäala voisi toimia mahdollisena työllistäjänä. Näin metsä imaisi minut pauloihinsa jo varhain.
Tärkeän tekijän metsäsuhteeni muodostumiseen ja kehittymiseen on tuonut erityisesti metsänomistajuus. Muistan hetken, jolloin isä kertoi, että meilläkin on metsäpalsta. Otimme perinteisesti lauantai-illan löylyjä ”miesten” kesken. Kiinnostuin heti keskustelusta; ”Miten merkittävä juttu se metsä on?”. Olimme etämetsänomistajia, eikä isäni ollut mitenkään intohimoinen metsäomaisuuden suhteen, eikä viettämään aikaa metsätöiden parissa. Etämetsänomistuksessa metsä voi helposti jäädäkin hieman etäiseksi. Hän oli kuitenkin erittäin kiinnostunut omasta suvustaan ja toi usein esille ajatuksia siitä, kuinka olimme yhteiskuntaa omalta osaltamme rakentaneet. Minullekin muodostui vaikuttava suhde suvun metsään, vaikka en ollut käytännössä henkilökohtaisesti edes sitä nähnyt. Muistan vierailun sukukokouksen merkeissä kantatilalla ja silloin ymmärsin, että olemme osa jotain suurempaa. Olemme perheenä osa metsänomistajien joukkoa. Omaa pysyvää metsänomistajasuhdettani onkin määritellyt kunnioitus metsäomaisuuteen. Vaikka metsät ovatkin säilyneet suvussa vuosisatoja, niin se ei ole itsestäänselvyys. Asia tulee mieleen myös näin talvisodan 80-vuotisen muiston ja yli satavuotisen itsenäisyyden juhlapäivän tienoilla.
Minusta tuli metsänomistaja suomalaisittain jo varhain, kun ostin suvun metsätilan 25-vuotiaana. Olenkin toiminut metsänomistajana kohta jo pari vuosikymmentä. Yritän omalta osaltani kantaa vastuuta kunnioituksella suvun vuosisatoja kestäneeseen historiaan. Hankin myös pienen puuhapalstan lähempää kotipaikkaani, sillä olen kokenut, että en pääse tarpeeksi usein vierailemaan omassa metsässä. Lisäksi olen hoitanut vaimoni suvun metsäasioita. Metsäasioiden hoitaminen on tuntunut niin mielekkäältä ja vaivattomalta, että olen halunnut auttaa muitakin metsänomistajia metsäomaisuuden hoidossa esimerkiksi järjestämällä metsänomistajakoulutuksia.
Jatkossa minun metsäsuhdettani määrittää varmasti uusi työni MTKn metsälinjalla tutkimuspäällikkönä metsänomistajien edunvalvonnan parissa. Kunnioitus metsää kohtaan on kuitenkin sellainen pysyvä arvo, joka tulee säilymään. Haluan myös kunnioittaa jokaisen metsänomistajan henkilökohtaista metsäsuhdetta. Tämän lisäksi olisi tärkeää muodostaa kuva muidenkin kansalaisten metsäsuhteesta.
Kalle Karttunen, Tutkimuspäällikkö, MTK
Takaisin