Energinen metsäseikkailija vai seesteinen ylläpitäjä?
Ihmisten henkilökohtaisten metsäsuhteiden tutkiminen ja vahvistaminen ovat olleet lähivuosina vahvasti kiinnostuksen kohteena Suomen Metsämuseo Lustossa. Hiljattain julkaistiin myös Kantar TNS Oy:n laatima selvitys suomalaisten metsäsuhteista. Selvitys osoitti, että metsillä on ihmisille suuri merkitys ja suhde metsään on yksilötasolla usein hyvin moniarvoinen ja ajan myötä kehittyvä. Selvityksessä ryhmiteltiin metsäsuhteita eri ulottuvuuksiin huomioiden merkittävästi päätöksentekoon vaikuttavat tiedostamattomat tarpeet, tunteet ja intuitio.
Päätin haastaa itseni pohtimaan omaa metsäsuhdettani hyödyntäen selvityksen tunneluokittelua.
Energinen seikkailija
Selvityksen tunnetyypeistä tämä kuvaa ehkä vahvimmin omaa metsäsuhdettani. Seikkailullinen suhde on todennäköisesti saanut alkunsa lapsuuden partioharrastuksesta.
Metsät olivat lapsuudessa paikka, jonne mentiin kavereiden kanssa ottamaan ”miehestä mittaa”; selviytymään, kisailemaan ja seikkailemaan. Metsät olivat jännittäviä, mutta eivät koskaan pelottavia. Suunnistusvaellukset talviöisessä metsässä jättivät vahvoja muistijälkiä. Lumen alta kaivettu tervaskanto tuotti lämpöä ja valoa, lumi tarjosi juomavettä ja kuusenhavut mahdollistivat siedettävät nukkumisolosuhteet.
Harrastus todennäköisesti johdatti minut lopulta myös opiskelemaan metsätieteitä Joensuuhun ja Saksaan saakka. Kavereiden mukaan uravalinta oli pähkähullu ja harkitsematon laman kurittamassa maassamme. Onneksi seurasin tilanteessa tunnetta: metsäala on osoittautunut mainioksi ja monipuoliseksi valinnaksi.
Näin keski-ikäisenä energisyys on varsin suhteellista ja seikkailutkin ovat lähinnä muistoissa. Lapsuuden ja nuoruuden metsäkokemukset taitavat kuitenkin jättää pysyvän tunnejäljen ja varmasti vaikuttavat valintoihini vielä tänäkin päivänä.
Harkitseva hyödyntäjä
Tähän tunnetyyppiin liittyy suunnitelmallisuus, pätevyys ja tasapainoisuus. Näitä taitoja opetettiin metsätieteellisessä tiedekunnassa, eli tämä tunnetyyppi on varmasti yksi osa metsäsuhdettani. Ymmärrän sekä metsien kansantaloudellisen merkityksen että kestävän kehityksen välttämättömyyden. Henkilökohtaisesti innostun tosin helposti uusista innovaatioista ja ratkaisuista, mikä ehkä sotii hieman tätä tyyntä ja harkitsevuutta korostavaa tunneluokittelua vastaan.
Huoleton haahuilija
Huolettomuus, spontaanius, innostuneisuus… Tämä tuntuu jossain määrin osuvalta kuvaukselta. Metsiin on mukava mennä myös ilman tarkoitusta ja ilman merkittyjä polkuja. Tosin jos elämässä kohtaa huolia, on metsä usein hyvä terapeutti. Mistähän tuokin vaikutus johtuu? Onko suomalaiseen identiteettiin sisäänrakennettu erityinen suhde metsiin ja muuttuuko suhtautuminen esimerkiksi kaupungistumiskehityksen seurauksena?
Löytyikö metsäsuhde?
Ihan helppoa ei ole asettaa omaa metsäsuhdettaan TNS Kantarin kuvaamiin tunnetyyppeihin. Monia teemoja jaottelusta oli helppo tunnistaa, mutta varmasti henkilökohtainen metsäsuhde on tätäkin luokittelua moniulotteisempi kokonaisuus. Ehkä seuraavissa blogiteksteissä käsittelen määrätietoisen sijoittajan, seesteisen ylläpitäjän ja yhteisöllisen huolehtijan tunnetyyppejä, jotka nyt sivuutin vähemmän itselleni sopivina.
Vaikuttaa siltä, että metsäsuhteen lähtöruutu määritetään lapsuudessa ja suhteen rakentuminen seuraa elämän muutoksia ja kokemuksia. Itselläni polku on kulkenut nuoruuden seikkailuista vaiheittain harkitsevaan ja seesteisempään suuntaan. Mutta ehkäpä pitää antaa taas seikkailulliselle metsäsuhteelle enemmän elintilaa tulevaisuudessa?
Pekka Äänismaa
Johtaja
Lusto – Suomen Metsämuseo