Joulupuun päivä Lustossa lauantaina 27.11. klo 10–16

Ensimmäisen adventin alla avataan perinteiseen tapaan Luston joulukausi. Luston väki kutsuu viettämään perinteistä ja lämminhenkistä Joulupuun päivää ja virittäytymään joulunodotukseen.

Päivän aikana Lustossa järjestetään ohjelmaa koko perheelle. Perheen pienimmille esitetään pienoisnäytelmä Mikä ihmeen joulu? klo 11, 12 ja 13.45. Museotontun jouluisia tarinoita pääsee kuulemaan klo 10.30, 11.30, 12.30 ja 14.15.

Askartelupajassa syntyvät muun muassa veikeät käpytontut. Kynttiläpajassa tehdään suosittuja mehiläisvahakynttilöitä ja kranssipajassa valmistuvat metsäiset ovikoristeet. Luston aulassa on esillä joulupuunäyttely ja työnäytöksessä voi tutustua pärekorien valmistukseen. Askartelupaja on ilmainen, kynttilä- ja kranssipajoissa on pieni materiaalimaksu.

Luston näyttelytiloihin pystytetään suosittu Joulutori. Myyntipöydiltä löytyvät monenlaiset jouluiset tuotteet, kuten jouluherkut, lahjatavarat, taidokkaat käsityöt, tekstiilit ja korut.

Piha-alueella lapsille on tarjolla talutusratsastusta islanninhevosilla. Nälän yllättäessä grillikatokselta voi ostaa nokipannukahvia ja grillimakkaraa ulkotulien loisteessa. Perheen pienimmät saavat taatusti suut makeaksi, sillä tarjolla on myös vaahtokarkkien grillausta ilmaiseksi. Suurempaan nälkään Museoravintola Nilassa on myynnissä runsas ja herkullinen joululounas sekä joulupuuro perinteisine lisukkeineen.

Joulupuun päivänä Lustossa ovat voimassa tapahtumaliput: aikuiset, eläkeläiset, opiskelijat 6 €, lapset 3 €, perhelippu 15 € (2 aikuista + lapset 4–15 vuotta). Luston näyttelyt ja Puoti ovat avoinna klo 17.00 saakka.

Suosittelemme Joulupuun päivän vieraita käyttämään kasvomaskia. Tulethan tapahtumaan vain terveenä.

Luston näyttelyt ja Luston Puoti ovat suljettuna 23.–27.12.2021, avoinna 28.12.2021–2.1.2022 klo 10–17. Huoltotauon aikana 3.–31.1.2022 museo on suljettu.

Kuvia tapahtumasta: https://lusto.fi/lusto/medialle

Lisätietoja:
Asiakaspalveluvastaava Päivi Ronkanen
050 320 4071, paivi.ronkanen@lusto.fi

Takaisin