Suomalaisten metsäsuhteiden vuosi: syyskuu
Usein kävelylenkki vie metsään katsomaan syksyllä ruskaa, talvella lunta puiden oksilla, kevääntuloa, onko puro vapautunut jo jääpeitteestään ja kesän tullen metsän antimia.
Metsäsuhteet yhteiskunnallisessa muutoksessa -tutkimushankkeemme järjesti yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomen Metsämuseo Luston vuonna 2020 kaikille avoimen Suhteeni metsään -kirjoituskeruun. Keruussa toivoimme kuvauksia siitä, millainen on suomalaisten suhde metsään. Keruu tuotti yli 300 vastausta.
Monessa kirjoituksessa ovat vuodenajat läsnä: metsässä tehdään eri asioita eri vuodenaikoina ja vuodenaikojen seuraaminen itsessään on monelle mieluisaa. Vuoden 2021 aikana tuomme kuukausittaisissa blogiteksteissä esiin, millainen on suomalaisten metsän vuosi eri vuodenaikoina. Syksyn myötä metsä riisuu värit ja hiljaisuus syvenee. Metsä valmistautuu talveen. Kursivoidut tekstit ovat sitaatteja kirjoittajien teksteistä.
Syyskuu
Marja-aikana suolla lakkoja kerätessä saappaat litisevät suolämpäreissä ja käkkärämännyistä voi ottaa tarvittaessa tukea. Tupasvilla hahtuvia on siellä täällä kuin pumpulia. Metsässäni mättäät ovat sinisenään mustikoita ja myöhemmin punaisenaan puolukoita. Ennen talvea täytyy vielä saada vähän kirpeitä karpaloita suolta.
Mäntykankailta kerään puolukat ja sienet. Verihelttaseitikki antaa villalankoihin raikkaan punaisen ja oranssin sävyn. Kuva: Raija Heikkilä, SKS KRA.
Syksyiseen metsään liittyy tietysti marjat ja sienet. Erittäin monessa Suhteeni metsään -kirjoituskeruun vastauksessa kerrotaan, miten tärkeitä marjastus tai sienestys ovat omassa metsäsuhteesa. Kirjoituskeruun vastauksissa vaelletaan erilaisissa muistoista marjastuksen ja sienestyksen parissa. Pelkkien metsän antimien vuoksi metsään ei kuitenkaan lähdetä, sillä marjastus ja sienestys tekevät hyvää mielelle ja keholle. Usein etsimisen ja poimimisen kuvaillaan vievän ajatukset pois kaikesta muusta. Tätä mielenrauhan saavuttamista pyritään välittämään eteepäin nuoremmille sukupolville.
Tunnen marja- ja sienipaikkani “kuin omat taskuni”, tiedän ihan tarkkaan missä kohden, miltä mättäältä, minkä puun kupeesta löydän sienet ja marjat. Palaan samoille paikoille vuosi vuoden jälkeen. Kuljen suot aina samassa järjestyksessä, tietyllä kaavalla, keräten tarkkaan jokaisen näkemäni kypsän marjan. Suunnistan sienessä tarkoille mieleeni merkityille paikoille. Kun marja- ja sienikausi on kultakin alueelta päättynyt, kiitän metsää ja hyvästelen paikan.
Suppilovahverot. Kuva: Jarno Tiainen, SKS KRA.
Monet vastaajat kertovat käyvänsä marjassa ja sienessä vain tutuilla paikoilla, usein esimerkiksi oman mökin lähiympäristössä. Turvallisten ja tuttujen retkien rinnalla kerrotaan myös toisenlaisista, hieman pelottavista retkistä.
Nykyään petokanta on sen verran vahvistunut ja siitä koko ajan pelotellaankin, että en enää mielelläni lähde yksin marjaan suurille saloille. Mökkimme on niin valtavien metsäalueiden keskellä, karhujen ja susien asuinmailla, että jonkinlainen varovaisuus, jos ei nyt varsinainen pelko, on vallannut mielen. Laulan ja metelöin aina välillä, jos olen yksin marjassa tai sienessä enkä tuolloin mene kovin kauaksi mökistä.
Tuulikki Halla, Reetta Karhunkorva, Jaana Laine ja Meeri Kataja,
Metsäsuhteet yhteiskunnallisessa muutoksessa -tutkimushanke
Lisätietoja tutkimushankkeesta
Takaisin