Kaupunkilaismetsissä
Vuonna 2023 avautuvassa ydinnäyttelyssä Lusto kertoo osana puurakentamisen historiaa myös lähiöistä. Kaupungeissa ja muissa tiiviin asumisen ympäristöissä metsät ovat pieniä metsiköitä rakennusten välissä, mutta silti tärkeitä.
Soukka, kerrostalo Yläkartanontiellä. Kuva: Espoon kaupunginmuseo, Asuntosäätiö
Lähiöt syntyivät toisen maailmansodan jälkeen
Lähiöiden rakentaminen Suomessa tapahtui kolmessa vaiheessa 1950-70-luvuilla. Metsälähiöistä toivottiin turvaa sodan kaaoksesta toipuvalle kansalle. Samaan aikaan tiedostettiin, että kaupunkiin muuttaneiden ihmisten suhde luontoon oli katkennut. Nykyään lähiöiden rakentamista perusteltaisi puhumalla luonnon hyvinvointivaikutuksista.
Lähiöperiaatteessa keskeistä on miljöön luominen. Rakennusten väliin jätettiin rakentamatonta tilaa eikä uusia rakennuksia liitetty aikaisempaan kaupunkirakenteeseen, vaan luontoon. Suomen maastossa se tarkoitti metsää. Lähiöluonto ei kuitenkaan ole koskematonta, vaan ihmisen luoma kokonaisuus, jonka kiinnittyy metsän ideaaliin ja henkeen.
Metsän raja
Lähiöissäkin metsä on raja, joka syntyy viimeistelemättömyydestä, metsän tuomasta suojasta ja salaperäisyydestä. Lähiöiden “metsässä asumisen” muoto jäsensi kaupunkitilan uudella tavalla. Lähiöt muuttivat myös suhdetta niitä ympäröivään luontoon, jota alettiin kutsua kaupunkiluonnoksi. Metsissä puuhaaminen sai uusia muotoja, kun lähiöiden viheralueille rakennettiin leikkipaikkoja, pallokenttiä ja myös urheiluseurat laajensivat toimintaansa lähiöihin.
Lähiöissä asuminen tiivisti metsäsuhdetta
Lähiöt ja niiden taustalla olevaan ideologiaan on suhtauduttu myös kriittisesti 1960-luvulta lähtien. Kritiikki on osunut rakennusten hajanaisesta sijoittelusta suunnittelemattomaan “metsäkaupunkiin”. Monet asukkaat kuitenkin viihtyivät. Yhtä kaikki lähiöt ovat jättäneet jälkensä vahvasti sotien jälkeisten sukupolvien metsäsuhteeseen.
Johanna Lehto-Vahtera
Näyttelyuudistuksen projektipäällikkö