Kansankertomukset opastavat eteläsavolaisten metsäsuhteisiin

Suomen luonnon päivä kutsuu ensi lauantaina juhlistamaan luontoa eri tavoin. Metsämuseo Lusto ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu haastavat alueen asukkaat tutustumaan Vihreän kullan kulttuuritiehen, jota on tänä kesänä uudistettu. Yksi uudistuksen tulos on älypuhelimeen ladattava ilmainen ääniopastus, joka löytyy Glopas-sovelluksesta. Tämä automatkailuun soveltuva äänitarina on ensimmäinen laatuaan koko Suomessa.

Äänitarinassa paikallisen metsäkulttuurin käännekohdat yhdistyvät metsän mystiikkaa henkiviin kansantarinoihin 1900-luvun alun Etelä-Savosta. Matkailija pääsee tutustumaan esimerkiksi metsänpeittouskomukseen, metsiin kätkettyihin aarteisiin tai metsänhaltijan oikkuihin. Tarina käynnistyy automaattisesti kohdetta lähestyttäessä. Tarinat on kerätty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta.

Suomenkielisen tarinan lukevat Mikkelin teatterin Risto Kopperi ja Tuuli Anikari. Äänitarina on kuunneltavissa myös englanniksi Piritta Parkkarin lukemana.

Vihreän kullan kulttuuritien reitti kulkee Mäntyharjusta Ristiinan, Puumalan, Sulkavan ja Savonlinnan kautta Punkaharjulle. Ääniopastus valitaan kulkusuunnan mukaan, joko Mäntyharjusta Punkaharjulle päin kulkien tai päinvastoin. Uudistetun reitin varrelle on koottu 16 suomalaista metsäkulttuuria, metsähistoriaa sekä metsäsuhdetta käsittelevää kohdetta. Itse reittiin voi tutustua tarkemmin Outdoor Active-sivustolla.

 

Lisätietoja:

Jade Hirvonen, Vihreän kullan kulttuuritien kehittämishankkeen projektipäällikkö, Xamk
jade.hirvonen@xamk.fi
040 167 6918

Marko Rikala, amanuenssi, Suomen Metsämuseo Lusto
marko.rikala@lusto.fi
044 25 174 40

Glopas-sovellus: https://glopas.com/fi/

Outdoor Active -sivusto: https://www.outdooractive.com/fi/route/maisemareitti/etelae-savo/vihreaen-kullan-kulttuuritie/67216445/

 

Kuvia: https://www.dropbox.com/sh/ehjdbeilbs1v327/AAA0geCoKj0cjg58lQvXmga5a?dl=0

Piirroskuvan tekijä: Anna Korhonen
Valokuvat: Jere Hirvonen

 

Takaisin