Jukka Perämäki moottorisahauksen Suomen mestariksi Lustossa
Tiedote 8.8.2020
Punkaharju
Sumoki ry:n järjestämä Moottorisahauksen SM-kilpailu käytiin lauantaina 8.8.2020 Metsämuseo Lustossa Punkaharjulla helteisessä säässä.
Kovatasoisen kilpailun voitti Jukka Perämäki, toiseksi sijoittui Jarmo Laatikainen ja kolmanneksi Jukka Kylliäinen. Perämäki uusi viimevuotisen SM-voittonsa, ja mestaruus ratkesi viimeisessä lajissa, karsinnassa. Kilpailuun osallistui myös ensi kertaa koko kisojen historiassa nainen, arboristi Marjut Laakkonen.
Tavallisesti kilpailun parhaimmisto jatkaa ottelutaivaltaan lajin MM-kisoihin, mutta tänä vuonna koronaviruksen aiheuttamat muutokset kansainvälisessä kilpailutoiminnassa peruuttivat Serbian MM-kilpailut. Rajoituksia tehtiin myös SM-kisaan, sillä se järjestettiin tänä vuonna vain suomalaisten kilpailijoiden kesken koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi, ja aikaisempina vuosina mukana olleet virolaiskilpailijat jäivät tänä vuonna pois tapahtumasta.
Tulokset:
1. Jukka Perämäki, 1675
2. Jarmo Laatikainen, 1635
3. Jukka Kylliäinen, 1601
4. Arto Karvonen, 1595
5. Vesa Kurki, 1585
6. Esa Tumelius, 1566
7. Antti Oksanen, 1544
8. Pentti Paananen, 1503
9. Pekka Kovanen, 1349
10. Marjut Laakkonen, 1314
11. Jaakko Romu, 1140
Lisätietoja
Kilpailun johtaja Ari Rautio, p. 0400 386 796, ari.rautio@metsa.fi
Kuvia tapahtumasta: www.lusto.fi/yhteystiedot/medialle
Takaisin