Metsiin kadonneet -näyttely Lustossa

TIEDOTE

28.8.2018 Punkaharju

 

Metsiin kadonneet -näyttelyssä on esillä Metsähallituksen kulttuuriperintöinventointihankkeen kiinnostavimpia löytöjä, joita esitellään tekstien, valokuvien ja vanhojen karttojen avulla. Näyttely on esillä Luston aulassa 3.9.2018–6.1.2019. Aulaan on vapaa pääsy.

Kuusivuotisen hankkeen aikana (2010–2015) valtion monikäyttömetsistä dokumentoitiin yli 10 000 kohdetta. Vanhimmat kohteista olivat kivikautisia ja nuorimmat 1960-luvulta.

Metsiä tutkittiin laajalta alueelta, aina Saaristomereltä Inariin, yhteensä noin neljä miljoonaa hehtaaria. Inventointi oli Suomen historian laajin ja ensimmäinen, jossa otettiin huomioon myös metsien nuorempi kulttuuriperintö.

Näyttelyssä pääsee näkemään esimerkiksi neuvostosotilaiden käyttämän voimisteluhevosen 70 vuoden takaa tai miltä näyttää 9 500 vuotta vanha majavan olkaluu. Metsiin kadonneet -näyttely on syntynyt Metsähallituksen ja Kansallisarkiston yhteistyönä.

Aineisto Kantapuu.fi-palvelussa

Metsähallitus luovutti inventointihankkeen 40 000 kuvan aineiston Lustolle vuonna 2015. Aineisto avattiin Kantapuu.fi-palvelussa yleisön saataville ja vapaaseen käyttöön. Se on Luston ensimmäinen laaja, vapaaseen käyttöön saatu valokuvakokoelma. Aineiston toivotaan kiinnostavan muun muassa paikallishistorian tutkijoita ja harrastajia sekä innostavan tiedon kartuttamiseen.

 

Tiedote- ja kuvamateriaali:      

www.lusto.fi/medialle -> Metsiin kadonneet

www.kantapuu.fi

 

Lisätietoja:
Kokoelmapäällikkö Leena Paaskoski, Suomen Metsämuseo Lusto
p. 050 366 9552, leena.paaskoski@lusto.fi

Takaisin