Luston Sadonkorjuujuhla lauantaina 11.9. klo 10–15

Luston ulkoilmatapahtumassa esille pääsevät kotimaiset, aidot tuotteet ja maut sekä metsään ja kädentaitoihin liittyvät työnäytökset.

Museon takapihan ulkoalueelle levittäytyy Sadonkorjuutori, jossa on myynnissä satokauden antimia – hunajaa, lammasvalmisteita, kotimaisia kalasäilykkeitä, karjalanpiirakoita, marja-, sieni- ja yrttituotteita sekä muita maaseudun maukkaita herkkuja.

Ohjelmatarjontaa on kaikenikäisille ja koko perheelle. Työnäytöksissä voi ihastella kädentaitoja, kuten Leo Löppösen moottorisahaveistoa, Unto Forssin päretöitä sekä Punkaharjun Reserviläisten tervanpolttoa Luston rannassa. Työpajassa pääsee askartelemaan oman syyskranssin ja perheen pienimmille on tarjolla talutusratsastusta Aurinkolaukan islanninhevosilla sekä puun kuormausta simulaattorilla. Rompetorilla on myynnissä museon käytöstä poistettua, metsähistoriaan liittyvää opetus- ja käyttöesineistöä sekä moottorisahaveistoksia – tule tekemään löytöjä!

Museoravintola Nilassa on tarjolla herkullinen ja runsas Sadonkorjuulounas klo 11–15. Menu sisältää mm. pikkelöityjä kaaleja, paahdettuja juureksia, yrttimarinoitua possunniskaa sekä Nilan juurileipää ja savuvoita. Tunnelmaa tapahtumaan luo Laura Vartion haitarimusiikki.

Sadonkorjuutorilla myytävien tuotteiden lista ja ohjelmatiedot.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tulethan tapahtumaan vain terveenä. Noudatamme tapahtumassa korona-ajan viranomaisohjeistuksia.

Kuvituskuvia (dropbox-linkki)

Lisätiedot:
Päivi Ronkanen, asiakaspalveluvastaava
p. 050 320 4071, paivi.ronkanen@lusto.fi

Takaisin