Lusto vahvistaa metsäkulttuuripalveluitaan

TIEDOTE
17.4.2020 Punkaharju

Suomen Metsämuseo Lustossa on ollut avoinna useita tehtäviä. Koronapandemian seurauksena Lusto on joutunut sulkemaan ovensa näyttelyasiakkailta, joten osa tehtävistä on päätetty jättää täyttämättä. Museo jatkaa kuitenkin muun muassa lakisääteisten kulttuuriperinnön ylläpitämiseen liittyvien tehtävien sekä merkittävien valtakunnallisten kehittämisprojektiensa toteuttamista suunnitellusti.

Vastaavana sisältöasiantuntijana aloittaa 1.5.2020 alkaen FM Johanna Lehto-Vahtera ja valokuvakokoelmasta vastaavana amanuenssina 11.5.2020 alkaen MFA Henrik Edlund. Amanuenssin tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva ja sisältöasiantuntijan tehtävä on määräaikainen sijaisuus.

Johanna Lehto-Vahtera on kansatieteen maisteri ja museologi, jolla on pitkä ja laaja-alainen kokemus museoalalta, erityisesti sisällöntuotannoista, näyttelysuunnittelusta ja yleisötyöstä. Lehto-Vahtera siirtyy Lustoon Aboa Vetus & Ars Novan museonjohtajan tehtävistä. Lustossa hän toimii vastaavana sisältöasiantuntijana ja Metsäkulttuuripalvelut-vastuualueen koordinaattorina, erityisinä tehtävinään Luston ydinnäyttelyuudistustyö sekä Metsäsuhteiden Suomi 2035 -hanke.

Henrik Edlund on elokuvataiteen maisteri, kuvajournalisti, valokuvaaja ja elokuvantekijä, jolla on monipuolinen kulttuuri- ja museoalan työkokemus ja mediaosaaminen. Edlundin tehtäviin Lustossa kuuluvat Luston laajan ja metsähistoriallisesti merkittävän valokuva-arkiston kartuttaminen ja hoitaminen, kuvapalvelu sekä kokoelmahallintajärjestelmään ja sisällöntuottamiseen liittyvät tehtävät Metsäkulttuuripalveluiden vastuualueessa.

Tiedote- ja kuvamateriaali: www.lusto.fi/medialle

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Pekka Äänismaa, Lusto – Suomen Metsämuseo
p. 050 378 4033, pekka.aanismaa@lusto.fi

Kehittämisjohtaja Leena Paaskoski, Lusto – Suomen Metsämuseo
p. 050 366 9552, leena.paaskoski@lusto.fi

Takaisin