Lusto kumppaniksi syksyn Superwood-festivaaliin

Tiedote
15.5.2020 Punkaharju

Ivana Helsinki järjestää lokakuussa jälleen Superwood-festivaalin. Urbaani kaupunkifestari yhdistää mielenkiintoisella ja uudella tavalla metsän, tiedon ja taiteen sekä tarjoaa laajan kattauksen erilaista kulttuuritarjontaa.

Suomen Metsämuseo Lusto tuo tapahtumaan Metsäsuhdeklinikan, jossa festivaalikävijät pääsevät vahvistamaan suhdettaan metsään sekä pienoisversion vuoden päänäyttelystään Miehen työ. Pienoisnäyttelyn kuvien ja äänimaailman tunnelmassa voi sukeltaa takaisin 1970-luvun metsätyömiesten maailmaan – aikaan, jolloin kaupungistuminen sai toden teolla vauhtia.

– Festivaali tarjoaa kävijöille elämyksiä ja uusia kokemuksia, joten Luston tarjoama ohjelmallinen sisältö sopii loistavasti kokonaisuuteen ja on siten mitä parhainta yritysyhteistyötä, sanoo Ivana Helsingin Paola Suhonen. Hän on ilahtunut siitä, että tapahtumaan saadaan toimijoita pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ja erityisesti Itä-Suomesta, jonne hänellä on vahva side. – Kotimaanmatkailu vahvistuu, joten on hienoa näyttää myös tämän tapahtuman kautta, mitä kaikkea maakunnistamme löytyy, toteaa Suhonen.

Myös Lustossa ollaan erittäin iloisia uudenlaisesta yhteistyöstä. – Tapahtumassa yhdistyy metsä, tieto ja monipuolinen kulttuuri poikkeuksellisen mielenkiintoisella tavalla. Uskomme, että tavoitamme festivaaleilla uusia kohderyhmiä ja voimme myös tehdä tunnetuksi Punkaharjun ja koko Saimaan alueen kulttuurimatkailupalveluita. Koska olemme valtakunnallinen metsäkulttuurin vastuumuseo, Superwood on meille erinomainen mahdollisuus tarjota suosittuja palveluitamme pääkaupunkiseudulle aivan uudella tavalla, summaa Luston toimitusjohtaja Pekka Äänismaa.

Superwood Festival 2020
2.– 4.10.2020
Hotel Rantapuisto, Furuborginkatu 3, Helsinki
www.superwoodfestival.com

Tiedote- ja kuvamateriaali: www.lusto.fi/medialle

Lisätiedot:

Pekka Äänismaa, toimitusjohtaja, Lusto – Suomen Metsämuseo
p. 050 378 4033, pekka.aanismaa@lusto.fi

Paola Suhonen, Art Director / CEO / Founder, Ivana Helsinki
p. 050 526 0660, paola@ivanahelsinki.com

Takaisin