Jukka Perämäki Moottorisahauksen Suomen mestariksi

Moottorisahauksen SM-kilpailut järjestetiin 14.-15.6. Lustossa ja Savonlinnassa. Mestaruuden vei Jukka Perämäki, joka varmisti samalla 17 mestaruutensa. Toiseksi tuli Jarmo Laatikainen ja pronssille Vesa Kurki.

Kaadon, teräketjun vaihdon, alta-päältä sahauksen ja tarkkuuskatkaisun jälkeen kisan johdossa oli seitsemän pisteen turvin Jarmo Laatikainen. Kilpailu muodostui lopulta Perämäen ja Laatikaisen väliseksi kamppailuksi, jossa Perämäki lunasti lopulta voiton onnistuneella viimeisellä tehtävällä karsinnalla.

Naisen Suomen mestaruuden voitti Mare Laakkonen ja toiseksi sijoittui Janniina Hämäläinen.
Nuorten sarjassa voiton vei Matias Immonen.

Kilpailuun osallistui myös Viron maajoukkueen kilpailijoita.

Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa kahdessa paikassa. Taitokilpailuiden vienti Savonlinnaan sai paljon kiitosta katsojilta sen saavutettavuuden vuoksi. Paikalla olikin runsaslukuinen yleisö.

Samaan aikaan järjestettiin myös toteemiveistoskilpailu. Kilpailussa veistettiin toteemit paikallisille urheiluseuroille: Jääkiekkoseura SaPKolle, lentopalloseura East Volleylle, salibandyseura Top Teamille, Savonlinnan Voimistelu- ja liikuntaseura SaVoLille, jalkapalloseura STPS:lle sekä yleisurheiluseura Riennolle. Voiton vei Jari Kuokkanen, joka vastasi East Volleyn toteemista.

Tapahtuman järjestivät yhteistyössä SUMOKI ry, Suomen Metsämuseo Lusto sekä Loikansaaren kulttuuri ry.

Tapahtumaa on merkkittävästi ollut tukemassa Metsämiesten Säätiö.

Lisää aiheesta:

IskelmäTV
Metsälehti

Takaisin