Teho-pakkauksesta työhaluja

Sotaa seuranneina 1940-luvun puolivälin vuosina Suomi oli kansakuntana tiukan paikan edessä. Elettiin monenlaisen pulan ja puutteen aikaa. Suurelta osin metsien ja metsäteollisuuden varassa itsenäisyytensä vuodet elänyt Suomi käänsi taas kerran katseensa metsissä humisevaan vihreään kultaan. Puuta tarvittiin valtavia määriä kotien lämmitykseen ja teollisuuden sekä liikenteen polttoaineeksi. Metsäteollisuuden raaka-ainevarastot alkoivat tyhjentyä, koska paras työkuntoinen väestö oli viettänyt vuosia rintamalla, ja siellä olivat olleet myös työhevoset.

Kun rauha solmittiin ja työvoima palaili kotirintamalle, tarvittiin miesten houkuttelemiseksi metsätöihin erityistä lisäporkkanaa. Suomen täytyi päästä puulla takaisin parempiin päiviin. Sotakorvaukset piti maksaa, laajasta siirtoväen asutustoiminnasta selvitä ja vienti saada taas käyntiin. Marraskuun ensimmäisestä päivästä 1945 lähtien metsätyömiehet saivat työpalkkansa lisäksi mahdollisuuden ansaita Metsätyömaiden Teho-pakkauksen. Se sisälsi pula-aikana himoittuja nautintoaineita: kahvia, sokeria ja tupakkaa. Metsänhoitaja-piirroskuvittaja Aarno Liuksiala usutti Metsälehdessä 9.11.1945 pilapiirroksessaan väkeä mottimetsään: ”Kahvin ja tupakan tuskaa ei nyt kannata kärsiä, sillä hakkuutyössä ahertamalla niistä pääsee. Teho-pakkaukset joka mökkiin!”

Teho-pakkaukseen sai oikeuden metsätyöntekijä, joka hakkasi kahdessa viikossa vähintään 48 pinokuutiometriä halkoja. Se tarkoitti keskimäärin neljä metriä pitkää halkopinoa (metrin levyisistä ja metrin korkuisista moteista) jokaisena työpäivänä. Tuohon aikaan työviikko oli kuusipäiväinen, tosin lauantaisin työt lopetettiin hieman aiemmin. Ensi vaiheessa tällainen urakka toi savottajätkille mahdollisuuden lunastaa Teho-pakkauksen itselleen maksua vastaan. Hakkuukaudella 1946–1947 Teho-pakkauksia ei enää tarvinnut ostaa, vaan ne sai määrätyn urakan tultua tehdyksi. Myös muun puutavaran kuin polttopuun hakkaamisella sai Teho-pakkauksen, kuten myös puita metsästä ajamalla. Tällöin vaaditut työsuoritukset muunnettiin suhteessa halonhakkuutavoitetta vastaaviksi. Myös kämppäemännät ja työnjohtajat saivat yhden Teho-pakkauksen kuukaudessa.

1940-luvulla tupakanpoltto oli hyvin yleistä. Teho-pakkaus sisälsi ensimmäisenä talvena 1945–1946 viisi laatikkoa Työmies-savukkeita. Kahvihampaan kolotusta helpotti pakkauksen sisältämät 150 grammaa oikeaa, paahdettua kahvia – kansakunta kun litki muuten vielä kahvinkorviketta. Kahvin kyytipojaksi pakkauksessa oli 200 grammaa palasokeria. Sekä sokeri että kahvi olivat 1940-luvun loppupuolella vielä tiukasti säännösteltyjä, ostokortin takana.

Tällaisella kattauksella Teho-pakkaukset houkuttelivat hyvin työmiehiä hakkuutyömaille. Sen sijaan Työmiehet loppuivat kesken keväällä 1946, ja ne korvattiin pakkauksessa piipputupakalla. Seuraavana syksynä Teho-pakkauksen sisältöä muutettiin siten, että tupakkaa oli enää neljä laatikkoa, mutta kahvia jo 250 grammaa. Teho-pakkausten merkitys kannustimena väheni, kun säännöstely alkoi lieventyä. Niitä ei jaettu enää vuoden 1947 jälkeen. Kaikkiaan pakkauksia ehdittiin valmistaa noin 1,76 miljoonaa. Pakkausten jakelussa oli tiiviisti mukana Metsätyömaiden Muonitustoimisto. Siltä jääneen varallisuuden varaan perustettiin nykyinen Metsämiesten Säätiö.

Metsätyömiesten ohella avainasemassa puiden saamisessa metsistä lämmönlähteeksi ja raaka-aineeksi olivat suomenhevoset. Ne eivät luultavasti kahvista tai tupakasta niin välittäneet, mutta hevosillekin oli oma, niiden makumieltymysten mukaan räätälöity Teho-pakkauksensa. Se tuli saataville talveksi 1946. Sitäkään ei saanut vastikkeetta, vaan ensin ajomiehen ja hänen hevosensa tuli ajaa 400 pinokuutiometriä halkoja helmikuun puoliväliin mennessä. Kun tämä tulos oli saavutettu, pääsi hevonen rouskuttamaan Teho-pakkauksen sisältöä, 50 kiloa kauroja.

Kirjoittaja: Marko Rikala, amanuenssi.

Matkamuistoja menneisyydestä -hanketta rahoittaa Metsämiesten Säätiö