Museomestari Suomen Metsämuseo Lustoon

Suomen Metsämuseo Lusto on Punkaharjun kansallismaisemassa tukikohtaansa pitävä metsäkulttuurin valtakunnallinen vastuumuseo, joka vahvistaa suhteita metsään ja metsäkulttuurin yhteiskunnallista vaikuttavuutta Suomessa.

Etsimme voimakkaasti uudistuvaan museoomme museomestaria. Tehtävä täytetään määräaikaisena alkaen 1.1.2023 tai sopimuksen mukaan ja päättyen 31.12.2024. Tarjoamme mahdollisuuden olla mukana tekemässä Luston historian suurinta ydinnäyttelyuudistusta valtakunnallisesti merkittävällä toimialalla yhteistyössä näyttelytyöryhmän ja museon henkilökunnan kanssa.

Museomestari vastaa ydinnäyttelyuudistuksen käytännön näyttelyrakentamisesta, materiaalihankinnoista, teknisistä tuotannoista, niiden koordinoinnista ja niihin liittyvistä hankinnoista sekä näyttelyyn liittyvistä logistisista toiminnoista. Lisäksi museomestari hoitaa muita kokoelmiin, näyttelyihin ja tapahtumiin liittyviä museotyötehtäviä.

Edellytämme aiempaa kokemusta näyttelytuotannoista ja -rakentamisesta sekä erilaisista digitaalisista näyttelytekniikoista. Arvostamme museotyön tuntemusta, monipuolisia kädentaitoja ja kovien materiaalien tuntemusta sekä museomestarin koulutusta tai kokemusta. Tehtävä edellyttää hyvää yhteistyökykyä, oma-aloitteisuutta ja ongelmanratkaisukykyä.

Lähetä työhakemus ja CV 31.10.2022 mennessä palkkatoivomuksineen sähköpostitse osoitteeseen leena.paaskoski@lusto.fi.

Noudatamme yksityisten museoiden työehtosopimusta.

Lisätietoja: kehittämisjohtaja Leena Paaskoski, leena.paaskoski@lusto.fi, p. 050 3669552.

Takaisin